Iso hirviö määräilee


EI! sanoi pieni hirviö

Kalle Güettler, Rakel Helmsdal, Âslaug Jónsdóttir  | suomennos Sari Peltonen

Joku koputtaa ovella. Se on iso hirviö, joka aina haluaa päättää kaikesta. Iso hirviö pihistää rahaa äidin kukkarosta, riitelee kaikista asioista, jättää tussien tulpat auki ja muutenkin käyttäytyy törpösti.

Olisikohan tämä päivä erilainen ja uskaltaako pikkuhirviö vihdoinkin olla eri mieltä? Hauska ja vahvoin värein toteutettu kuvitus vahvistaa kirjan sanomaa. Kirja on palkittu Islannissa lastenkirjapalkinnolla ja käännetty lukuisille eri kielille.


Mitä arvostelut sanovat:

Áslaug Jónsdóttir kuvitti kirjan Ei! Sanoi pieni hirviö.

Uuden kiinnostavan kuvakirjasarjan aloitusosa näyttää, että vahvemman valtaan ei ole pakko alistua.

Suuren hirviön koputtaessa oveen pieni hirviö kertaa tilanteita, joissa on joutunut alakynteen. Sitten hän avaa oven, huutaa omat vaatimuksensa - ja yllättäen saa tahtonsa läpi. Samalla hän siirtyy kuvan etualalle ja kasvaa kokoa.

 Lukijaa hirviöt lähestyvät tunnustellen. Aluksi pieni hirviö kätkeytyy sanomalehden taakse tai on selin. Hurjemmasta suuresta hirviöstä nähdään ensin vain varjokuva.

Ruotsissa sarjaa on ilmestynyt jo viisi osaa ja hirviöistä on paljastunut inhimillisiä piirteitä. Hyvin kirjoitetut, yhteen teemaan keskittyvät kuvakirjat ovat terapeuttisempia kuin monet täsmäkirjat, mutta ennen muuta hauskoja.

 Islantilainen Áslaug Jónsdóttir (s. 1963) on tehnyt yksinkertaisen kuvituksen paperinleikkaustekniikalla. Yksityiskohdat on piirretty liidulla tai maalattu mustalle paperille. Varjotkin on leikattu paperista. Rekvisiittaa on niukasti.

Jónsdóttirin lisäksi tekstistä vastaavat tukholmalainen Kalle Güettler (s. 1949) ja Färsaarilla asuva Rakel Helmsdal (s. 1966).

Ansa Aarnio, Helsingin Sanomat



Media Temple