A A A

Iloinen lorutoukka

Taaperoille

Hinta:9.50EUR

Tittamari Marttinen lorut

Anne Peltola kuvitus

Marita Lindquist lorut ruotsiksi

Pekka Sammallahti lorut saameksi

 

Tittamari Marttisen ja Anne Peltolan Lorutoukka on iloinen ensikirja lapsen ja aikuisen yhteisiin lukuhetkiin. Kirja edistää lapsen kielellistä kehitystä. Kirjassa on hauskoja loruja, joiden avulla voi leikkiä sanoilla. Ne ovat kuin musiikkia. Loruja voi maistella ja kuunnella, niiden tahdissa voi laulaa ja taputtaa, tanssia ja jokeltaa. Iloiset kuvat päästävät mielikuvituksen valloilleen.

Lorut ovat sekä suomeksi että ruotsiksi. Mukana myös saamenkielinen liite.

 

 


 

ISBN 978-952-5321-45-6,
14 sivua, 170 x 170 mm, sidottu

 


 

Tittamari Marttinen (s. 1968) on lasten- ja nuortenkirjailija, jonka  tuotantoon kuuluu runoja ja loruja, helppolukuisia lastenkirjoja,  satuja, tarinoita sekä lasten ja varhaisnuorten romaaneja, yhteensä  yli 30 teosta.

Hän on syntynyt Kajaanissa, mutta asuu nykyisin  miehensä ja neljän lapsensa kanssa Helsingissä. Hän harrastaa  ulkoilua, kasvisruokaa ja hullunkurista perhe-elämää.
Kirjailijana  hän kuvaa mielellään lapsia ja nuoria elämän riemukkaissa,  yllättävissä ja pulmallisissakin tilanteissa. Marttinen on saanut vuonna 2000 lastenkirjallisuuden Arvid  Lydecken -palkinnon. Vuonna 2005 hän sai Maaseudun Kukkasrahaston  säätiön Vuoden kasvattaja-tunnustuspalkinnon urastaan lasten- ja  nuortenkirjailijana.

 


Anne Peltola (s.1969 Kalajoki) on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta muoti–ja tekstiilitaiteen osastolta vuonna 1998. Opintoja lisäksi Konstindustriella Högskolanissa, Tukholmassa 1995.

Kuvittamisen ohella hän on työskennellyt Marja Kurjen suunnittelijana 1999- 2005, suunnitellut lastenkankaita ja tuotteita kansainvälisille tekstiiliyrityksille sekä osallistunut lukuisiin muotinäytöksiin ja näyttelyihin. Anne Peltola on palkittu tai ollut ehdolla seuraavasti: WSOY; n kuvakirjakilpailu 2005 finalisti kirjalla POM POM. Sarjis 2005, ”Made in China”, palkittu ja lunastettu työ, Egmont kustannus ja Sarjakuvantekijät ry. Vuoden huiput 2006, kunniamaininta kuva- ja kuvitussarjassa Rudolf Koivu palkintoehdokas 2006, Grafia.