A A A

Elsa ja Narkissos

Satuja ja tarinoita

Hinta:17.00EUR

Katinka Tuisku teksti ja kuvitus

 

Kirja palaa ikiaikaisen Narkissos-myytin lähteille. Tarina auttaa ymmärtämään nykyisen kilpailuyhteiskunnan paineiden alla kasvavaa lasta. On vaikeaa, jos aina on oltava paras. Pitääkö rakkaus ja hyväksyntä ansaita suorituksin? Torjutuksi tuleminen on tuskallista, kuten Kaiku-keiju saa kokea, tai on turhauttavaa, jos saa Narkissosin tavoin kaiken haluamansa. Kasvaminen on sitä, että oppii sietämään pettymyksiä ja tuntemaan myötätuntoa toisia kohtaan.

Tämän kirjan tarina on koskettava, mutta samalla leikkimielinen. Itsetuntoa voi vahvistaa huumorin ja luovuuden keinoin. Herkät akvarellit täydentävät kirjan tunnelmaa.

 

Katinka Tuiskulta on ilmestynyt myös satukirja Kuun ja Auringon lapset.

 

 


 

Satu on hienovireinen kehityskertomus kilpajuoksijatytöstä ja itserakkaasta prinssistä. Taitavasti kerrottu nykytarina Narkissos-myytistä puhuttelee lasta ja aikuista. Se kerrotaan lapselle myötäeläen ja lämmöllä. Taidokas ja upean värikylläinen akvarellikuvitus nostaa esiin vahvat tunteet. Syvällinen teksti antaa eväitä yhteisiin keskusteluhetkiin ystävyydestä ja rakkaudesta, kilpailemisesta ja tavoitteista. Sadun kautta lapsi oppii: tärkeintä on itsensä voittaminen.

Suosittelen kirjaa lasten ja vanhempien yhteisiin lukuhetkiin.

 

- Lastenkirjallisuuden opettaja ja tutkija, filosofian tohtori Sirpa Kivilaakso


Jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan 50 senttiä Lastenpsykiatrian tutkimussäätiölle.

 


ISBN 978-952-5321-63-0
36 sivua/sidottu/260 mm x 210 mm/nelivärikuvitus

 

 


 

 

Katinka Tuisku on psykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja kuvataideterapeutti.