A A A

Kassu vauhdissa

Lasten lukukirjat (9+)

Hinta:15.00EUR

Tittamari Marttinen teksti

Aiju Salminen kuvitus

 

Kassu on ensimmäistä päivää uudessa koulussa, kompastuu kengännauhoihinsa ja saa aikaan kaikenlaisia kommelluksia. Hänen pulpettinsakin puhuu ja reppu ryhtyy ulvomaan. Arvoitusten ratkeamisen myötä Kassu saa jo joukon uusia ystäviä. Ja hänellä sattu olemaan myös syntymäpäivä. Kassun luokka viettää hilpeitä hetkiä uuden ystävänsä seurassa.

Kirja on tehty yhteistyössä Selkokeskuksen kanssa, joten sopii myös lukemaan opetteleville ja vaikkapa suomea opiskeleville maahanmuuttajille.


ISBN 952-5321-29-0 64 sivua

 


 

 

Tittamari Marttinen (s. 1968) on lasten- ja nuortenkirjailija, jonka  tuotantoon kuuluu runoja ja loruja, helppolukuisia lastenkirjoja,  satuja, tarinoita sekä lasten ja varhaisnuorten romaaneja, yhteensä  yli 30 teosta.
Hän on syntynyt Kajaanissa, mutta asuu nykyisin  miehensä ja neljän lapsensa kanssa Helsingissä. Hän harrastaa  ulkoilua, kasvisruokaa ja hullunkurista perhe-elämää.
Kirjailijana  hän kuvaa mielellään lapsia ja nuoria elämän riemukkaissa,  yllättävissä ja pulmallisissakin tilanteissa. Marttinen on saanut vuonna 2000 lastenkirjallisuuden Arvid  Lydecken -palkinnon. Vuonna 2005 hän sai Maaseudun Kukkasrahaston  säätiön Vuoden kasvattaja-tunnustuspalkinnon urastaan lasten- ja  nuortenkirjailijana.

 


 

Aiju Salminen (s. 1979) on käynyt Turun Taideakatemian animaatiolinjan ja asuu Helsingissä. Hän on freelancekuvittaja, ja animaatio-ohjaaja myös. Tykkää kahvista, suklaasta ja salmiakeista, rokkimusiikista, passikuvista, Jan Tooropin maalauksista, Tim Burtonin elokuvista, lehtien lukemisesta ja pandakarhuista.